Ajantasaisempaa metsän arvonmääritystä uusilla summa-arvotaulukoilla

9.9.2024

Summa-arvotaulukot päivitetään vuosittain, ja vuoden 2024 taulukot ovat nyt käytettävissä ForestKITin tila-arvioissa. Uusien taulukoiden arvot ovat selvästi aiempia korkeammat puun hinnan nousun takia.

Summa-arvotaulukoiden vuosipäivitys ajoittuu kesälle, koska arvot lasketaan keväisin julkaistavien Luonnonvarakeskuksen tilastojen pohjalta. Laskennassa on hyödynnetty neljän vuoden keskiarvoisia hintatilastoja. Niiden ja metsänhoidon suositusten mukaisten toimenpiteiden pohjalta on määritetty tulevaisuuden tulot ja menot, jotka on diskontattu nykyhetkeen.

ForestKITin tila-arvioraportit hakevat kuvioille summa-arvolaskennan osatekijät automaattisesti kuviotietojen perusteella. Näin jokainen kuvio saa tiedon maan arvosta, hakkuuarvosta ja joko kiinteästä odotusarvosta tai odotusarvokertoimesta koon mukaan.

summa-arvomenetelman kartta selitteella
Laskenta-alueet perustuvat yhteneväisiin kasvuolosuhteisiin, erityisesti korkeuteen ja lämpösummaan. Soveltuvilta osin kokonainen maakunta on sijoitettu samaan laskenta-alueeseen.

Maailmantilanne heijastuu metsätalouden kannattavuuteen

Vuosipäivityksissä huomioitiin vuosien 2020 – 2023 keskiarvoiset maakunnittain ja hakkuutavoittain tilastoidut puutavaralajien kantohinnat. Tämän vuoden päivityksessä alkoi selvästi näkyä Ukrainan sodan jälkeen alkanut puun hinnan voimakas kasvu.

Edelliseen päivitykseen verrattuna havukuitujen kantohinnat nousivat keskimäärin 11 % ja havutukkien 5 %. Vastaavasti metsänhoitotöiden yksikkökustannukset nousivat keskimäärin vain 3 %, joten viime vuosien hintakehitys on selvästi parantanut metsätalouden kannattavuutta.

Paljaan maan arvot nousivat uusissa taulukoissa keskimäärin 99 €/ha (vaihteluväli 20–230 €/ha). Nuorten taimikoiden arvot pysyivät samalla tasolla kuin aiemmin, mutta positiivinen hintakehitys näkyy varttuneiden taimikoiden odotusarvoissa.

Sen sijaan kasvatusmetsien odotusarvokertoimet pienenivät systemaattisesti, koska kuitupuun hinta nousi suhteellisesti enemmän kuin tukkipuun. Tämä tarkoittaa, että varttuneiden puustojen hakkuuarvo on aiempaa korkeampi, mutta suhteellinen arvokasvu jää pienemmäksi.

Raportilla on esitetty osatekijöiden summa kuvioittain ja metsikön kokonaisarvo, joka huomioi käyttäjän itse määrittämän kokonaisarvon korjauksen.
Raportilla on esitetty osatekijöiden summa kuvioittain ja metsikön kokonaisarvo, joka huomioi käyttäjän itse määrittämän kokonaisarvon korjauksen. Klikkaa kuvaa nähdäksesi se suurempana.