ForestKIT-tiimi vahvistuu uusilla osaajilla ja roolimuutoksilla 2022 alussa
Palvelualueen päällikkö Mikko Lumperoinen siirtyy Tapion ja Simosolin yhteisomisteiseen DigiTapioon johtamaan ForestKITin ja muiden palveluiden kehitystä. Tapiossa ForestKITin tuotepäälliköksi siirtyy metsätietoasiantuntija Juho Lammi. Lammi vastaa asiakastyön johtamisesta. Voitte olla yhteydessä Lammiin kaikissa ForestKITiin liittyvissä asioissa. Tapion metsätietotiimin johtajaksi siirtyy metsätietopalveluiden päällikkö Esko Välimäki. Välimäki johtaa Tapiossa ForestKIT-palvelua sekä vastaa muista metsätietopalveluista. AFRYssä puolestaan ForestKITin tuotevastuu sekä kehitystyön johtaminen ja koordinointi siirtyvät palvelualueen päällikkö Juho Penttilälle.
Tutustu alta ForestKITin tekijöihin!
Mikko Lumperoinen (MMM/MH)
– Olen työskennellyt Tapiossa vuodesta 2012 alkaen eri metsätietojärjestelmien parissa. Toimenkuvani on aina ollut hyvin laaja. Se on kattanut tietojärjestelmien määrittelyä, testaamista, myyntiä, asiakaspalvelua, laajempaa kehityssuunnittelua ja paljon muuta. Viime vuodet olen johtanut ja kasvattanut Tapion metsätietotiimiä, sekä kehittänyt uusia palveluita ja tuotteita. Nyt on sopiva hetki täsmentää toimenkuvaa jälleen hieman enemmän tietojärjestelmiin, joista ForestKIT on kirkkain timantti. En ole katomassa ForestKIT-tiimistä mihinkään, vaan pikemminkin panostamassa entistä enemmän uuden sukupolven tietojärjestelmämme jatkokehittämiseen tiiviissä yhteistyössä tiimin ja asiakkaidemme kanssa. Vapaa-aikani kuluu pääasiassa lasten kanssa puuhatessa, sekä kotitilan maa- ja metsätaloustöissä läntisellä Uudellamaalla.
Juho Lammi (MMM/MH)
– Siirryn Tapiossa metsätietoasiantuntijan roolista ForestKITin tuotepäälliköksi. Työkokemusta ja erikoisosaamista minulla on mm. tietojärjestelmistä, metsän arvonmäärityksestä ja metsälaskennoista. Tulen toimimaan vahvasti ForestKITin asiakasrajapinnassa. Olen myös järjestelmän kehitystyössä aktiivisesti mukana. On hienoa päästä kehittämään yhä parempaa ja tehokkaampaa järjestelmää yhdessä asiakaskunnan kanssa. Asun Tuusulassa, josta käsin teen pääsääntöisesti etätöitä. Vapaa-ajalla harrastan pyöräilyä ja kalastusta. Teen myös metsänhoitotöitä suvun metsissä Pohjanmaan suunnalla.
Esko Välimäki (MMM/MH)
– Aloitin työt Tapiossa marraskuussa metsätietopalveluiden päällikkönä. Toimenkuvaani kuuluu metsätietotiimin esimiestyöt sekä vaihtuvat metsätietoon liittyvät kehittämistehtävät. Olen myös tiiviisti mukana ForestKITin kehittämisessä. Ennen Tapioon siirtymistä tein pitkän pätkän töitä Suomen metsäkeskuksessa metsävaratiedon parissa. Työkokemusta löytyy myös opetusalalta ja käytännön metsäsuunnittelusta. Vapaa-aikani kuluu lasten kanssa touhutessa sekä omien harrastusten parissa: liikunta monissa eri muodoissa, metsästys, kalastus ja metsänhoito. Asun Kangasalla aivan Tampereen tuntumassa.
Juho Penttilä (MMM/MH)
– Olen työskennellyt Simosolissa vuodesta 2018. Sitä ennen työskentelin neljä vuotta metsäalan liikkeenjohdon konsulttina. Viime vuodet olen vetänyt Simosolissa metsien hiililaskentaan liittyviä palveluja ja tuotekehitystä. Simosolin sulautuessa osaksi AFRYä selkeytämme samalla myös roolejamme. Muutoksen myötä siirryn vahvemmin osaksi ForestKIT-tuotekehitystä. Tuon mukanani mm. osaamista metsien hiiliasioista ForestKITin kehityksen tueksi. Tällä hetkellä vapaa-aikani kuluu lapsen kanssa puuhatessa sekä erilaisten remontti- ja rakennusprojektien parissa. Aina kun aika sallii, niin mieluista tekemistä on monenlainen ulkoilu, eräily sekä tietokoneella pelaaminen. Töitä teen pääsääntöisesti kotonani Itä-Helsingissä, sekä ajoittain Vantaan ja Riihimäen toimistoilla.